Pikapostaus The Matosta

Joulut tuli ja meni, nyt on jo helmikuu..!

Allekirjoittanut viettänyt pitkän blogihiljaisuuden hyvällä omatunnolla ja keskittänyt energiavarastot liikuntaan. Tänä vuonna ei istuta pebaa puuduksiin sohvalla vaan liikutaan, elämäntaparemontin onnistuminen on tällä kertaa todellisempi kuin koskaan.

Asiaan, tuosta aiheesta elämäntaparemontti tulisi tekstiä loputtomiin. Kuusipuulle tarkoitettua mattoa tässä piti esitellä. Eli pidemmittä puheitta tuommoisen maton löysin ja silitysrauta oli hyvin jemmattuna kaapissa. Mikä se semmoinen picture perfect suora matto on, huijausta. ;)

Hemaisevaa helmikuuta! 

Ps. Ootteko huomannu että Kaisaniemen metroasema on nykyään Helsingin Yliopisto? Meinasi tippua luuri lattialle juuri, kun luulin olevani väärässä metrossa.. Joku tärkeä uutinen mennyt ohi, missä on Kaisaniemi?

3. Adventti

10 yötä jouluun on, laskin aivan itse, äsken.. Joulustressi, ei ole, lahjastressi, ei ole, ja jouluruokastressi, ei, ei ole näkyvissä sitäkään. Juoksenko ahdistumassa kaupoilla, en juokse. Pysyttelenkö isoimmista kaupoista kaukana? Kyllä. Onko joulupallot askarreltu, ei ole. Otanko stressiä siitä? En ota. Onko kuusenalusmatto hankittu? On. Hitsi, että onkin päheä ja kannattiko hyvää odottaa, kyllä. Seitsemän vuotta on kyllä aika pitkä aika etsiä hienoa mattoa, joka kelpaa pitkäksi aikaa ja vain jouluisin käytettäväksi, mutta haittaako se. Ei haittaa. Jotta jää jotakin mitä odottaa, niin laitan matosta kuvan kuusen kera seuraavan postauksen yhteyteen. Ärsyttääkö? Varmasti.

Lainasin kirjastosta Karita Tykän Raakaa ja Makeaa kirjan, koin pientä valaistumista ja toivon että se odottaisi pukin kontissa minua. Herkullisia reseptejä ja upeita kuvia, tietty kirjan kirjoittajakin on todella inspiroiva ja valoisa tyyppi, mutta raakakakku reseptit saivat veden kielelle helposti. Vai oliko mulla vain nälkä..? Ehkä.

Innolla painelin pikkumakean -nälässä kauppaan ja katselin cashew -pähkinöitä, huhhhuh. Kallis kakku tulee, jos lähden toteuttamaan reseptin mukaan mustikkapiirakkaa tms. Päätin hetken mielijohteesta mennä perinteisen piirakkatyylin mukaan. Eli valmis pakastepohja ja kermaviili+muna+sokeri -sekoituksella. Jos Sikke Sumari ehdottaa lisäämään piirakkaan kardemummaa, joka on mustikkapiirakan ehdoton best friend or best friend forever, sitä täytyy kokeilla. Sanoiko Sikke kardemummaa Bff:ksi, no ei tainnut sanoa, mutta kehui kuitenkin. Siis kokeillaan. 

Toimii muuten tosi hyvin kardemumma piirakassa ja vielä kun olisi tähtianista koristeeksi, piirakkapalan päälle tai miksei piirakkaankin, niin siinäpä olisi jouluinen piiras. Aniksesta vaan tulee eräs kreikkalainen juoma mieleen niin vahvasti, että tyydyn vielä totuttelemaan ajatukseen. Ens kerralla, ens kerralla.

Mitä siihen glögiin sitten tulee... Eräs tuttavapariskunta oli lapsineen syömässä yhtenä viikonloppuna luonamme. Puheet siirtyivät glögeihin ja siihen miksi glögi on baareissa tai ravintoloissa niin luokattoman huonoa ja blandattua, ettei niistä maista kuin mantelit ja punaista on vain värinä. Koskaan en ole asiaa niin ajatellut, juonut vain kiltisti mitä mistäkin saa. Kiltti ihminen kun olen, ehkä. Mieleeni ei ole tullut maustaa tai vaatia glögiltä ihmeitä. Kunhan lämmittää ja seura on mukavaa, turha sitä on hifistellä. Kuinkas sitten kävi..?

Olin viettämässä pikkujouluja ystävieni kanssa, baarissa tietty, tilasin glögin. Samassa tämä keskustelu muistui mieleeni. Tuijotan glögiä, en ottanut mausteeksi nyt manteleita tai rusinoita, raakaa glögiä. Maistan ja makustelen glögiä hetken, ennen kuin annan sen laskeutua suusta alaspäin. Maistuuko se miltään..? No, ei se maistu! Onko siinä väriä? No on väriä, maku puuttuu. Jätän toisen glögin tilaamatta. Mut on aivopesty, haluan glögiin aromeja, tuoksua ja makua. 

Mustikkapiirakan kaveriksi kotona kaadan glögiä kattilaan, vähän punaviiniä ja glögimausteseoksen. Ja nyt maistuu, pieni juttuhan tuo on maustaa glögiä inasen herkullisemmaksi. Lämmintä kolmatta adventtia!

     Siinä olisi paikka auki tähtianiksille...

Ps. Piirakassa käytin ruokosokeria, valkoisen sokerin tilalle ja helppo sekä hyvä piirakka on valmis, bling!

Kuukausi jouluun

Kello näyttää olevan jo reilusti yli puolen yön, ajatukset ovat kuitenkin kirkkaana, joulussa. Odotan jälleen tunnelmointia, rauhassa oloa, perheen kanssa lepoa ja tottakai kodin somistamista lemppari sesonkiini - jouluun. 

Joulun yksi tärkeimpiä sisustuksellisia elementtejä on tietty kuusi. Kattaus on myös mukava sivulisä siihen, muttei se oleellisin. Vielä vietetään joulua pienellä porukalla, mutta jos joskus porukkaa saadaan enemmän saman pöydän, lue isomman pöydän, ympärille niin silloin kattauksen merkitys korostuu. Pöydässä on kiva viihtyä useampi tunti turisten ja herkutellen. Kuin "kotona" Italiassa.

Useampana jouluna olen hankkinut kuuseen reilusti uusia koristeita, mutta viime vuosina tämä jatkuva kuluttaminen uusiin koristeisiin on alkanut vähän tuntua turhalta. Joulu voi olla edes vähän ekologisempaa ja tehdä itse koristeita. Tietyt tarpeet on pakko ostaa, kuten välineet, mikäli niitä ei kotoa löydy. No okei, voi ostaa sen yhden koristeen jos on pakko. Tukea vaikka suomalaista yrittäjää ja se yksi koriste omatekoisten koristeiden joukossa, voi olla se "kirkkain" tähti kuusessa.

Haahuilin viime kuussa Niittylä Homen -nettikauppaan, joka on nyt pullollaan joulukoristeita. Mistä lainasin muutaman viehättävän kuvan, tukeakseni omaa kirkkain tähti - ideologiaani.. Kauniita ornamentteja ja sipuleita, paperista ja kipsistä. 

Sydän lepattaa Nordalin koristeille, joita nuo alimmat ainakin ovat. Päädyin kuitenkin hankkimaan fiilistelyyn vain tuikkulyhtyjä muutaman lisää, tuomaan sitä tunnelmaa ja lämpöä kotiin. Varmasti kun tyttöseni on vähän vanhempi uskallan satsaa muutamaan kipsiseen ornamenttiin. Vielä mennään äiti askartelee -linjalla ja kun tytöllä motoriikka kehittyy, niin pääsee hänkin mukaan koristeluiden tekoon.

Repimis ja liisteröinti -fiilistä odotellessa ihastelen tuikkuja ja pohdin parempaa toteutusta viime vuonna tekemälleni kuusenpallolle. Insinöörismieheni aion haastaa koristetalkoisiin myös, missä kuivattaa liisteröidyt pallot..? Siihen asti moido! Ja nyt nukkumaan.

Magneettiseinä ajanhallinnan apuna

Aiheesta ajanhallinta on pitänyt kirjoittaa jo pidemmän aikaa. Perinteiset seinäkalenterit on jotenkin kovin tylsiä tai sitten lyhyen ajan sisään alkavat tursuamaan lippuja ja lappuja. Kuitteja ilmestyy myös teipattuna seinäkalenteriin. Kun avaat ikkunan, nämä kalenterin lisukkeet lentelevät kotonasi kuin lehdet syksyllä tuulenpuuskan yllättäessä. Joku järkevä ajanhallitsija ja ei välttämättä niin esteettisesti ajatteleva saattaa tässä vaiheessa ajatella, vaihda seinäkalenterin paikkaa tai oletko kuullut sähköisestä kalenterista?

Muistan joskus lukeneeni lehtiartikkelin, siitä miten luovat ihmiset ovat sotkuisia ja elävät pienen sekasorron keskellä. Paperit pyörivät pitkin kalentereita, laukun pohjia ja laatikoita. Järjestelemälliselle henkilölle luovan henkilön elämä on yhtä kaaosta. Tietyt asiat vain ovat niin sekaisin ettei järjestelmällinen ihminen voi käsittää, miten luova löytää sotkun seasta yhtään mitään. Aiheesta tuli kädenvääntöä lapsuuden kodissani mm. äitini kanssa. Mitä pientä ylemmyyden tunnetta koin, lukisiessani silloin juuri kyseisen artikkelin ja saadessani viedä tämän paperisaksilla leikatun artikkelin oman äitini eteen. Oli mustaa valkoisella, ettei kaaos ole sitä miltä se näyttää. Olen vain luova.

Lukeudun itse näihin sotkuisiin tyyppeihin, joilla on kuvamuisti. Siitä pinosta missä on toiselle vain kasa paperia, löydän tarvitsemani yleensä helposti. Ellei tietty, joku ole päässyt "järjestelemään" kaaosta. Silloin kuvamuistiin syntyy järjestelmävirhe ja kontrolli hallittuun kaaokseen on kadonnut. Iskee paniikki, kaikki on sekaisin. Insinöörismieheni kanssa välillä näistä pinoista osutaan tulilinjoille. Toisella on selkeä näkemys siitä, miten kaikki paperit tulee järjestää mappeihin ja mielellään hakemistojen kera. Tottakai elämä olisi pikkuisen täydellisempää, jos kaikki olisivat aina säntillisesti järjestyksessä. Ajanhallinta helpottuisi, kun kaikella on paikkansa, ja ne paikat on ja pysyy.

Sähköinen kalenteri kotioloissa on kuin toisi työt päivän päättyessä kotiin. Kaikki tiedotus on nykyään sähköisessä muodossa ja luovan ihmisen on pakko taipua järjestelmällisyyteen. Lajitella sähköpostit ja jäsennellä informaatiotulvat, jotta kaaos pysyy hallittuna mm. työpaikalla. Sosiaalinen media ja sähköinen kalenteri on nykypäivää, siksi se on hyvä että ne voi laittaa offline -tilaan kodin eteisen kynnyksen yli astuessa. Kotona ajanhallinnan tilalle astuu magneettiseinä ja ne iki-ihanat post-it -laput. 

Ajanhallintaa helpottamaan löysin post-it -fanaatikolle soveltuvat laput, seinäkalenteritarkoitusta varten, Granitista. Liimapinnalla varustettuja lappuja, joissa on magneetti pakan pohjalla ja viikonpäivät. Näillä saa tehtyä vaikka joka kuukausi seinälle erilaisen ja erimuotoisen kalenterin. Voi tehdä vaikka kasan ja elää päivä kerrallaan... Carpe diem. Heheheh.. 

Pienenä negatiivisena asiana kalenterilapuista mainittakoon, ettei rustiikkiseen seinäpintaan lappujen liimapinta tarraa kovin napakasti. Magneettiseinään laput on kiinnitettävä magneetein, jolloin ajanhallinnan jing ja jang kohtaavat. Jokaisella on tarpeeksi tilaa kirjoittaa omia menojaan sekä menot ovat selkeästi näkyvillä, myös jokaisen oma persoonallinen käsiala pääsee esille. Näin ajanhallinta on rentoa niin kuin kotona olo kuuluukin olla. Liput ja laput pysyvät lukemattomille posteille tarkoitetussa peltisessä säilytyslaatikossa seinällä, joka myös löytyi Granitin valikoimasta.

Aatteita lihapadan ääreltä

Toiset viettävät lihatonta lokakuuta, mutta jääkaapissani odottaa kimpale lihaa. Iso möhkäle porsaan lapaa, läskeineen ja nahkoineen. Siitä olisi tarkoitus valmistaa sitä kuuluisaa ja trendikästä nyhtöpossua, pulled porkia. Tuijotan pakettia ja huokaan, nostaen paketin lämpimään huoneilmaan tunniksi. Seuraavaksi kääreet on avattava ja alettava työstää nahkaa sekä ylimääräistä ihraa pois lihasta.

Mieleni täyttää teini-iän lihavastaisuus ja aika jolloin ryhdyin kasvissyöjäksi. Tuohon ikään kuului kapinoida kaikkea vastaan ja olla enemmän tai vähemmän anarkisti. Kukaan aikuinen ei tajunnut mistään mitään. Miten ympäristö kärsii lihantuotannosta tai miten kukaan voi syödä mitään millä on kasvot. Kapinoidessani kaikkea vastaan, jaloissani oli Adidaksen Superstarit ja juoda kulutin monikansallisen yrityksen virvoitusjuomia. Jälkeenpäin ajateltuna olin enemmän huvittava taitheilija, jolla oli kovia kasvukipuja aikuisuuden kynnyksellä. Onneksi näitä aikoja voi muistella hymy huulilla.

Koulussa liharuoka oli kamalaa, joten tästäkin syystä kasvissyönti houkutteli kokeilemaan. Kotona kun muut perheenjäsenet söivät pihviä, söin vastahakoisesti kasviksia. Juhannuksena grillailin soijamakkaraa, kun muut herkuttelivat kabanosseilla. Makkara oli kamalinta mössöä mitä tiesin ja soijamakkara tuohon aikaan ihan luokattoman pahaa. Jauhoista mössöä, joka tippui nuotioon eikä pysynyt tikussa kuin pienen hetken kasassa. Kasvissyöntini alkoi ottaa päähän, rankasti. Raakaruoka ja herkulliset soijavalmisteet olivat tuolloin ihan lapsen kengissä. Luontaistuotekaupat olivat outoja paikkoja, joista sai pääosin ukonhattu-uutteita ja makasiineilla käydessään tunsi olonsa lähinnä alieniksi. Silloin makasiineilla oli luontaistuotekauppa, olisiko ollut jopa ensimmäinen Ruohojuuri..?

Viimeinen niitti kasvissyöntiin tuli lukioaikaisen ystäväni suusta. Mouhosin Alppipuistossa siitä miten, joku ystäväni voi syödä makkaraa tai lihaa ylipäätään. Tästä tuohtuneena ystäväni kysyi miten voin käyttää nahkakenkiä? Tai pestä käteni saippualla, jossa on lipeää? Tunsin periaatteeni lihasta luopumisesta ja kettutyttöilystä tyhmäksi, ja naurettavaksi pelleilyksi. Mieleeni tuli jopa Ekomies. Joka heilui jossain nuortenohjelmassa, olisikohan ohjelma ollut Jyrki, huutaen että maailma pelastuu... Nolotti niin kovin periaatteellisuuteni, että toivon vajoavani nurmikon alle häpeämään.

Tänä päivänä syön kohtuudella lihaa. Ruohonjuuret ja isommat marketit tarjoavat monipuolisia vaihtoehtoja lihalle, joista voi inspiroitua tekemään maittavaa kasvisruokaa. Tofua löytyy monta eri makua, on savustettua ja marinoitua, soijanugetteja yms. Ruokaohjelmia ruoanvalmistamiseen liittyen löytyy myös joka lähtöön. Jokainen kanava televisiosta tarjoilee ruuanlaitto-ohjelmia mm. mestarikokkeja, kokkaa kanssani, kokkaa Hanssin kanssa tai mitä tänään syödään, mitä huomenna syödään jne. Välillä on vain saatava lihaa, pihviä ja mieluiten mediumina, koska tekee mieli. Jos kaikki lihattomat päivät laskisin yhteen, niitä tulisi varmasti muutama kuukausi vuodessa, joten voin hyvällä omalla tunnolla olla viettämättä lihatonta kuukautta. Lihaton kuukausi onkin hieno haaste, niille jotka lukeutuvat lihan suurkuluttajiin.

Edessäni on paketti porsaan lapaa auki pöydälläni. Teini-iän kasvissyöjä ja sisäinen kettutyttö nostaa vielä vähän päätään sisälläni. Tekee mieli mennä lähimmälle sikatilalle ja pyytää anteeksi porsailta, anteeksi että teidän pitää päätyä minunlaisten lihasta pitävien pöytiin nyhtöpossuiksi. Nämä ajatukset haihtuvat kuitenkin pian, sillä keittiössä on huumaava tuoksu. Mausteseos, jossa on neilikoita ja lajitelma pippureita. Tämä seos päätyy possun pintaan ja myöhemmin tänään nautin lihaisasta ruoasta perheeni kanssa. Välillä on hyvä ottaa aikaa lihalla herkutteluun, kun sisäinen sisustaja lataa akkuja ja suunnittelee seuraavaa projektia.

Uutta valoa syksyyn

Jos kelataan ajassa taaksepäin kuusi vuotta, minua ahdisti. Oli syksy edessä ja jokainen syksy oli muistutus siitä kuinka valo katoaa, harmaan loskan ja tihkun sekaan. Tulee kylmä, kylmempi ja lunta odottaa satavaksi kuin lapsi odottaen jouluaattoa. Sitten tulee toinen ahdistus, kevät. Koirankakat ja siitepöly, fyysinen ahdistus. 

Kolmisen vuotta sitten asiat oli toisin. Tunsin oloni onnellisen helpottuneeksi, saapui syksy. Ihana koleus, jota odotin ensimmäistä kertaa enemmän kuin ikuista kesää ja loputonta aurinkoa. Tähän saattoi vaikuttaa myös se, että kannoin sisälläni uutta elämää, joka ei antanut mieleni masentua syksystä. Päinvastoin, ihailin upeaa ruskaa ja polttelin kynttilöitä pimenevissä illoissa.

Kynttilöistä olen pitänyt aina, niiden tuomaa valoa tai lämpöä ei voi ledeillä korvata. Puhumattakaan siitä tuoksusta ihan mikä peruskynttilöistä tai laadukkaista tuoksukynttilöistä lähtee. Nyt en puhu gladeistä tai ruotsalaisjättien tuoksukynttilöistä, ne tuovat mieleen vain vessanraikastimet.. Yhhh..

Tavallisille kynttilöille olen kaivannut pitkään modernia pidikettä. House Doctorin kynttiläkuutioon ihastuin Tanskassa ja hieman harmistuneena jouduin palaamaan kotiin ilman sitä kuutiota. Jäin nettikauppojen armoille, luottaen että joku kauppaa vähän edullisemmin kyseistä kapinetta.

Selaillessani Peroban sivuja, voisin muuten muuttaa siihen liikkeeseen asumaan, bongasin kuution tarjouksien joukosta ja ei kun äkkiä klikkaamaan kuutio ostoskoriin. Pelko hiipi takavasemmalta, että nämä viedään käsistä ja tarjoukseen on tartuttava välittömästi. Samalla selailulla koriin lisäsin vielä rytättyä paperia jäljittelevän mustan kulhon. 

Kynttiläkuutio on monikäyttöinen ja erinomainen vaihtuviin kodin kattauksiin. Kokeilin ensin viini- ja kuoharikorkkien kokoelmaa täyttämään kuutiota. Jäi vähän vajaaksi näillä kokoelmilla, joten laitoin täytteeksi pari jo käytettyä tuoksukynttilää. Mielikuvitus on vain rajana, millä kuution täyttää vai jättääkö sen keräämään katseita tyhjänä.

Kurkistus Kruunukirppuun ja Piironkiin

Taas ajelin autolla pienen kutsuvan putiikin ohitse, jos jonain päivänä olisi aikaa pysähtyä matkan varrella sisään. Tutkia rauhassa ja hypistellä. Usein Mariankadun Olkkarin & Kruunukirpun ohi ajaessa huokailin juurikin näin, voi kun joskus ja rauhassa.

Viime viikonloppuna otin varta vasten aikaa pistäytyä Kruunuhaassa ja tutustua Olkkarin sekä Kruunukirpun sisältöön. Ahdistelin liikkeenhoitajaa kurkistelemalla ikkunoista jo ennen aukioloaikaa. Muutaman kuvan napsasin siinä hermostuneena, pyöriessäni toistamiseen samojen ikkunaruutujen ohitse. Sisään päästessäni ihastuin siihen miten hyvin uusi ja vanha elivät liikkeessä rinnakkain.

Paljon myös ihania tanskalaisia esineitä oli kaupan, joiden joukossa oli kattava valikoima lasten järkeviä leluja. Muistipelejä, palapelejä, pelejä ja aikaa kestäviä muovittomia leluja oli paljon. Kruunukirpun puolisko liiketilasta toimii lasten kirpputorina, josta voi tehdä hyviä merkkilöytöjä. Perus ruotsalaisketjujen tuottamia vaatteita oli tarjolla naurettavan halvalla, jopa vähän käytettyinä. Voi helposti päätellä mitä päätyi ostoskoriin... Myyjä pahoitteli kirpputoripuolen vaatteiden vähäisyyttä, itse en mitään vähäisyyttä huomannut päinvastoin. Valinnan vaikeus yllätti moneen kertaan.

Bloominvillen hyllyt

Jatkoin matkaa muutaman vaatekappaleen kanssa, Bloominvillen hyllyt päällimmäisenä mielessä. Jokaisen Helsingin keskustassa vietetyn lorvimispäivän etapiksi on vakiintunut Senaatintorin kupeessa sijaitseva Piironki. Siellä ihastelin sinapinkeltaisia tekstiilejä ja yksi, mikä yllätti yli muun tarjonnan, oli Piirongin sivuovesta avautuva sisäpiha. Miten en ole koskaan sitä käydessäni huomannut? Kysyin myyjältä, että anteeksi onko tämä kahvila aina ollut tässä? Vastaukseksi sain, että siis siinä toimii seitsemättä vuotta Cafe Köket. Voi nolous, koska en ollut kuullutkaan paikasta, saati kiinnittänyt siihen mitään huomiota aiemmin. Elän superfoodittomassa, raakaruokakakkukahvilattomassa lähiössä kaukana mielenkiintoisista kahviloista. Myös elämä on tietty vienyt minut enemmän arjen pyöritykseen työn ja kodin välillä. Vapaa-ajalla suuntaan meren äärelle tai metsän siimekeen kauas pois trendikahviloista ja ruuhkista. Välillä tunnen kuitenkin pientä haikeutta Kallion kulmien perään, Pacificon brunsseihin, siltasiin, sekä muihin rientoihin mitkä kietoutuvat niihin Kalliossa asuttuihin vuosiin. Työpaikan läheisyydestä onneksi saa hamstrattua niitä super-hyper-ravinteita, kun sellaisia mielenkutkutuksia ilmaantuu ja välillä voi käydä pistäytymässä vanhoilla kotikulmilla. 

Cafe Köketin sisäpiha