sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Keittiön nurkista

Palaset ovat loksahdelleet paikalleen ja on löytynyt hyvä balanssi keittiöön. Etukäteen pahoittelut että kuvaajalla, eli allekirjoittaneella, meni hieman pasmat sekaisin kun luottokuvausväline (kännykkä) sanoi sopimuksensa täysin irti. Kaapin perukoilta kaivoin pokkarin käsiini ja räpsin sillä siis kuvia. Kuvanlaatu on aika priimaa verratuna tuohon kännykkääni.. hehheh.

Talomme rakennusvuosi osuu 60-luvulle, joten meistä avomieheni kanssa ajatus modernista keittiöstä tuntui vieraalta. Päätös eri vuosikymmenten kombinaatiosta oli lounteva ja kodikkaampi vaihtoehto meille. Eräs kymmenvuotias sukulaispoika totesikin sisään tullessaan, että tää teidän koti on sisältä ihan kuin kerrostalosta.. Otan tämän kommentin täysin kohteliaisuutena. Rivitaloasumiseen oli miekkosellani melkoinen taivuttelu, kerrostaloasumisessa on mielestäni hyvä meininki ja koko ikäni sellaisessa asuneena en ole osannut kaivata erilaista asumismuotoa. 

Suunnitteluvaiheessa oli selvää että korkeakiilto valkoiset kaapinovet tulevat meidän keittiöstä löytymään. Fiiliskuvana toimi keittiö, jonka kuvan löysin internetin mielenkiintoisesta maailmasta etsiessäni keittiöratkaisuja meidän kotiimme. Kuva on CountryLiving -lehden sivuilta lainattu ja jaksaa ihastuttaa kerta toisensa jälkeen. Rannalla sijaitseva koti ja kesä tulevat ensimmäisenä mieleen kyseisestä kuvasta, samaa teemaa halusin käyttää suunnittelussa. Paljon valkoista ja vedenvihreää väriä sekä ripaus vintage-meininkiä. Bambukaihtimiin tykästyimme perinteisten sälekaihtimien sijaan edellisessä vuokra-asunnossa, joka toimi eräänlaisena väliaikaiskotina meille.




Seinät saivat kermanvaalean sävyn, panelointi valmistui äskettäin ja on muutamaa akryylimassalla vetoa vaille valmis. Hauskinta tässä on se, että naapurin kertoman mukaan taloyhtiössä on alunperin ollut paneloidut keittiöt. Eli tässä myös vähän entisöitiin vahingossa samalla. Suurin osa kalusteista löytyi jälleen kerran ruotsalaisjätiltä, jonka nimeä tuskin tarvitsee edelleenkään mainita. Lastentuolin hionta odottaa loppusilausta ja maalipintaa, mutta eikös se niin ole että lapsiperheessä nämä asiat tuppaavat hieman aina lykkääntyä syystä tai toisesta.. 
Kiirehän tässä nyt ei enää ole, kun asuttu jo mukavasti vuosi tässä kodissa.




Keitiön ehdoton parivaljakko, espressolaite sekä leivänpaahdin.

Liitutaulumaalilla maalattiin keittön päätyseinään alue, johon on mukava kirjoitella reseptejä. Taulu on kehystetty lattialistoista ylijääneillä paloilla ja maalattu lopuksi kalustemaalilla. Eräs ystävä varoittelikin, että pinnan pitäminen mustana on haastavaa, ja tämä kovasta käytöstä johtuen on tullut useampaan kertaan todettua. Meillä vierailleet ovat varmasti pistäneet merkille värikarttojen kurkkivan nurkista ja keittiö ei poikkea siitä. Kuvassa pilkottava Tikkurilan sävylipare on muistutuksena lastentuolin lopullisesta sävystä, odottaen maalarin inspiraatiota.



Pizzapohjan loistava resepti löytyi Kotikokista.

Rustiikkinen naulakko ja amerikan meiningillä höystetyt uunikintaat.

Fiftari -meiningistä olen tykännyt pitkään ja mikäs hienonpaa kuin, että tätä tyyliä henkivät tavarat löytävät tiensä eteeni. Viimeisimpinä hankintoina keittiöön tanskalaisen valmistajan termoskannu, piti muuten glögit hyvin lämpimänä joulunaikaan, sekä peltinen Ice Cold -säilytyslaatikko.

























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti