maanantai 23. joulukuuta 2013

Kuusipuu, oi kuusipuu...

Joulunajan ehdottomasti parhaisiin asioihin kuuluu jouluherkut, läheisten muistaminen, aineettomien sekä pienten aineellisten lahjojen antaminen ja tottakai joulukoristeet. Tänä vuonna erityisen parasta joulusta tekee vielä se, että saa seurata pienen ihmisen riemua vierestä. Ja pakettiriemua onkin tiedossa yllin kyllin.

Joulukoristeita tänä vuonna tullut hipelöityä kaupoilla muutamaan otteeseen ja olenkin kieltänyt lähes kaiken koristuksiin päinkään katsomisen, joulupukin apurina toimiessani. Helposti saisin uppoamaan varmasti satasia pelkkiin koristeisiin. Erityisesti valoja olisi tehnyt mieli hamstrata kassi kaupalla pihalle ja sisälle. Suunnittelin mielessäni jenkkityylisen valomeren pihalle. Tosin jätin tämän toteuttamisen vain ajatuksen tasolle. Veikkaan että tämmöinen överi-ilottelu olisin aiheuttanut naapurin koirilla vähintään epileptisiä kohtauksia. Tyydyin siis ripustelemaan valoja vain sisälle.

Muutaman koristeen tein jopa kuustakin koristamaan. Lapsen syntymisen myötä mielenkiinto taikataikinaa kohtaan on herännyt uudelleen. Ajattelin sen tekemisen olevan mukavaa puuhaa myös perheen pikkuiselle. Hän tosin innostui maistelemaan taikinaa, jonka yhtenä pääruoka-aineenahan toimii suola. Seurauksena maistamisesta oli yökkiminen. Joten päädyin askartelemaan illan pikkutunneilla ja ihan keskenäni. 

Jostakin blogista ja lehdestä bongasin kivan idean painaa taikinan pintaan erilaisia kuvioita mm. pitsillä. Toteuttaminen olikin ihan asia erikseen.. Sorminäppäryys katosi ja toiveet itsetehdyistä koristeista hävisivät kuin tuhka tuuleen. Sen verran rumia klenkkuja niistä painatuksista tuli, että vaihdoin suunnitelmaa lennosta. Enkä todellakaan ottanut mitään kuvia niistä, todistusaineistoksi kädettömyydestäni.

Pakkaustarpeiden joukosta löysin aiemmin syksyllä säästämäni kukkapaperin, jolla olen päällystänyt muutamia pikkujuttuja kotona. Sain muuten niin erinomaista palvelua kyseisessä kukkakaupassa, että aion tukea heidän toimintaa jatkossakin. Hakunilan ostarilla sijaitsee tämä sympaattinen kukkakauppa. Niin päätyipä sitten tämä kukkapaperi taikataikinakoristeiden päällysteeksi ja ihan käypiä koristeita kuuseen niistä tuli.



Tein yhden paperipäällysteisen joulupallon, johon idea löytyi naamakirjan jostakin tee-se-itse-ryhmästä. Koska tykkään haukata vähän isomman palan aina kakkua kerralla, tarkoitus oli askarrella paskarrella kuusi joulupalloa. Vaikea varmaan arvata miksi niitä on vain yksi.. Hahahahha.



Mukavaa, nautinnollista ja Rentouttavaa Joulua!

1 kommentti: