keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Kodin keväinen ilme


Ihanaa, kevät tulee ja vielä etuajassa!
Olen fiilistellyt kevään saapumista pyöräyttämällä verhot ja parit tekstiilit uusiksi. Tällä kertaa kevään kotiin tuominen ei käynyt kovin kalliiksi kukkarolle vaan parilla pikku jutulla kodin ilme sai vähän uutta puhtia lähestyvään vuodenaikaan.

Verhoja olen haalinut kaappeihin pyörimään muutamia ekstrakappaleita, joita voi tarvittaessa kierrättää eri huoneiden välillä. Löydän kyllä upeita kankaita ja kuoseja, mutta ompeleminen on vain niin turhauttavaa että mieluummin "rullaan" sekä nipistelen löysät piiloon verhonipsuilla kuin lainaan ompelukonetta. Puhumattakaan että ompelisin käsin, huh.

Makuuhuoneeseen löytyi yksi kappale verhoa, jonka saksin puoliksi ja silitin saumat liimanauhan avulla katseet kestäviksi. Keltainen väri toi auringon säteet yhteen huoneeseen, varsinkin kun aamuaurinko tervehtii yleensä vasta olohuoneen ja keittiön puolella.





Liila piristi kotia jo viime syksynä ja yllätyksekseni on myös kevään yksi trendiväreistä. Yleensä trendivillitykset saavat aikaan minussa puistatuksia, mutta violetin eri vivahteista en luovu. Väri on niin mageen näköinen beigen ja harmaan rinnalla. Vielä kun viime vuonna istuttamani tulppaanit nousevat ruukuistaan pihalta... Iiiih. 




Vähän piti kokeilla pastellivärejä taulupohjiksi, mintunvihreä on yksi lempiväreistä ja menee mukavasti violetin rinnalla. Luonnostelin kuvan linnusta vetämässä perässään lankaa, jonka jälkeen hahmottelin kuvasarjan taulupohjille. Sitten leimasin töihin ja töpötellen mustetta paperin pintaan. 

Mukavaa kevään ja kesänodotusta!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti