Kevät on vihdoin saapunut ja kovaa vauhtia nousee omasta kukkapenkasta kaikenmoista kukkivaa.
Rikkaruohokasveja vai ihan säilytettäviä kukkia? Jännittää, ja fiilis on huikea sekä innostunut.
Koko ikäni kerrostalossa asuneena tänä vuonna kevät suorastaan räjähtää silmille. Aamukahvin olen muutamana aamuna nauttinut ulkona, kuunnellen lintujen sekä metsän ääniä. Tuulen huminaa puissa ja naapurin tuulikellon kilinää. Olo on kuin saaristossa tai meren äärellä, rauhallinen ja helppo hengittää.
Samanlaisia tuntemuksia pystyi kokemaan parvekkeelta/tuuletusparvekkeelta, kun Helsinki heräili ja aurinko oli nousemassa. Höyryävä kahvi seurana ja hiljaisuus.
Täpinöissäni olen avopuolisolleni hehkuttanut kuinka ruohikkoa näkyy mutavellin täyttämällä pihalla päivä päivältä enemmän. En olisi villeimmissäkään mielikuvissani kuvitellut sopeutuvani näinkin kauas keskustasta, saati kiinnostumasta kukkien istuttamiseen ja pihan suunnitteluun. Ainoat kodissani olevat kasvit ovat kuolleet tai vaihtuneet vähän muovisempiin, helppo hoitoisiin pese ja pidä kasveihin.
Piha on innostanut niinkin paljon, että olen tarkkaillut postia malttamattomana. Mitä yrttien lisäksi pihalle istuttamaan? Helppohoitoisuus on a ja o. Mitä vähemmän hoitoa vaativat sitä parempi. Muutamia silmää miellyttäviä kukkasia onkin näistä jo noussut näkyville.
Meillä on samat jännitysmomentit! Vaikka tuntuu, että on pitkään asunut tässä tönössä niin on tosi hauskaa seurata ensimmäistä kertaa mitä sieltä mullasta puskee.
VastaaPoista